>tukien leikkaukset olivat välttämättömiä Samaan aikaan kun hallitus on leikannut sosiaaliturvasta, se on pienentänyt valtion tuloja laskemalla hyvätuloisten verotusta. Veronalennuksiin ei olisi ollut tässä taloustilanteessa varaa. Veronalennuksia ei voi perustella talouskasvulla, vaan ne olivat kädenojennus kokoomuksen äänestäjille. Veronalennukset nyhdettiin leikkausten muodossa köyhien selkänahasta. Kokonaisuutena tämäkin hallitus on suurentanut - ei pienentänyt - valtion velkataakkaa. Sekä työttömyys että valtion velka ovat kasvaneet merkittävästi tällä hallituskaudella.
Suomen ongelma on se, että seuraava hallitus ei koskaan pura edellisen hallituksen rakennelmia. Aina vain rakennetaan päälle lisää. Todennäköisesti seuraava hallitus on SDP-vetoinen hallitus, mutta tokkopa lähtee kumoamaan jokaista Kokoomuksen päätöstä. Rikkaat älähtäisivät ihan helvetisti. Jännä, että kun köyhiltä leikattiin, mitään köyhien boikottia ei pelätty eikä sellaista myöskään tullut. Aivan kuin Suomessa olisi vain yksi ihmisryhmä jota pystyy aina potkia päähän ilman mitään seurauksia.
>>26179 Miten köyhä muuten boikotoisi? "Jollei homma parane, me lakataan olemasta köyhiä! Ni! Siitäs saatte!"
>>26180 Varastamalla ja tekemällä muita rikoksia. Se tosin vaatii palleja ja järjestäytymistä eli ei tuu tapahtuu koskaan. Rikkaat sen sijaan voi milloin tahansa käyttäytyä kuin hemmotellut kermaperse neidit ja itkeä "yhyy mä vien mun rahat toiseen maahan jos Suomi ei pienennä verotusta" - ja Suomi tottelee.
>>26181 Kyllä tässä vielä neekeröintiäkin nähdään, kun se varsinainen sopeutustarve realisoituu. Älä siitä murhetta kanna. Länsitalouksilla on kaksi vaihtoehtoa: default tai II maailmansodan jälkeisen yhteiskuntasopimuksen katoaminen. Siinä on köyhä ns. luontaisessa tilassa, oli kantakansaa tai paperiton tulija.
>>26180 Köyhä boikotoi tulemalla itsenäiseksi ja elämällä mahdollisimman hyvin valtion kontrollin ulkopuolella. Vaikka köyhän ostovoima on pieni, niin suuren määrän köyhiä yhdistetty ostovoima ei ole merkityksetön. Sillä on merkitystä mihin nuo rahat laittaa. Yksin köyhä ei pärjää. Monet ovat vahvasti eri mieltä, mutta mielestäni bitcoin olisi täydellinen kapinointiväline köyhille. EKP vihaa bitcoinia syystä ja Lagarde pitää sitä pakotienä järjestelmästä ja syystä. Varjotalous bitcoinin varaan ja valtio on nopeasti alakynnessä ja kyvytön kontrolloimaan tuollaista. Tuo kuitenkin vaatisi liikaa, ettei passivoitu nykyihminen kykene näkemään tuotakaan määrää vaivaa. Lisäksi se edellyttäisi tuottajia, eikä pelkästään passiivisia tuen varassa valmista odottavia.
>>26184 Jos köyhillä olisi kykyä edes ryhmänä pyörittää taloutta siinä määrin, että sillä olisi valtiontaloudellista merkitystä, he eivät enää olisi köyhiä.
>>26184 Miten aloitan Bitcoinlla "järjestelmästä irtautumisen" kun pystyn tällä hetkellä sijoittamaan siihen ehkä sata euroa? Sekin vähennetään toimeentulotuesta kun tiliotteesta nähdään että lähti tulonsiirto Coinmotioniin. Viimeksi kun ostin bitukkaa niin sossu tajusi tämän ja käski myymään ne ennen toimeentulotuen hakemista. Oletetaan että saan salaa ostettua satasella bitua. Miten tämä tekee minusta itsenäisen? Mulla on edelleen satanen ostovoimaa, mutta eri valuuttamuodossa. BTC ei kasva enää niin nopeasti, että 100e tekisi minusta omavaraisen miljonäärin edes 50 vuodessa.
>>26186 No ideahan tuossa oli perustaa yhteisö bitcoinin varaan, eli varjotalous. Kyse ei ollut yksittäisen ihmisen bitcoiniin sijoittamisesta. Et voi tehdä sitä yksin. Siihen tarvittaisiin useampia ihmisiä. Teidän pitäisi keskenään hyväksyä se maksuvälineenä ja jakaa tehtävät. Kuten sanoin, niin myös tuottajia tarvitaan. Jos ostat ruokasi S- ja K-mafian sijaan tuottajalta valtion ohi, niin valtio ei näe penniäkään. Ehkä voit myös saada töitä tuolta tuottajalta ja voit saada palkkaa bitcoinissa. Tätä varjotalous tarkoittaa. Se tarkoittaa itsenäistymistä ja valtiosta irtautumista.
Taas tämä tyyppi joka puhuu itsensä kanssa Sage&hide
>>26187 Kun on käytännön pakosta keskinäisesti tunnettu yhteisö, ei siinä mitään kryptoja tarvita. Se voi luoda helpommin ja turvallisemmin oman valuutan muutenkin. Muutoin se tarvitsee valuuttansa ulkopuolelta. Puhut Bitcoinin puolesta. Mitä ostat sillä tuollaiselta yhteisöltä tänään? Mitä ostat huomenna?
>>26191 Käteinen ja kulta voidaan takavarikoida. Krypton voi omistaa muistamalla 12 sanaa mielessään. Se on kiistattomasti sensuurikestävin väline, mutta toki tuollainen järjestelmä on mahdollista rakentaa muullekin pohjalle. Bitcoin on hyvin suunniteltu ja oikeudenmukainen järjestelmä. Suurin osa rahoista on epäonnistunut ja itse pitäisin bitcoinia ehdottomasti parhaana vaihtoehtona nimen omaan tähän tarkoitukseen. Kuka sitä teidän omaa rahaa hallitsee? Kuka saa oikeuden luoda sitä lisää ja miten valvotte sen oikeudenmukaisuutta? Miten varmistatte, ettei joku kasvata kokonaisrahamäärää keinotekoisesti ja rikastuta itseään. Kaikki tämä tulee bitcoinissa sisäänrakennetusti tavalla, mitä ei kukaan ole pystynyt kiertämään, eikä se ole mahdollistakaan.
>>26194 ...lisäksi bitcoinilla on arvoa myös tuon yhteisön ulkopuolella ja sen voi vaihtaa muihin rahamuotoihin.
>>26187 Eli vähän sama idea kuin siinä kun sanoin että porukalla muutettais metsään ja irtauduttais rahasta kokonaan. Toimii vain jos 100+ nyymiä suostuu luopumaan mukavuusalueestaan.
>>26194 Käykö sulle joku muu krpyto vai onko pakko olla juuri se missä sulla itselläsi on eniten sijoituksia ja täten valtaa?
Kuulemma mamujen syytä mutta minä luulen että suomalaiset rikkaat on syypäänä.
>>26181 Kyllähän noi k kauppiaat vähän väliä ruikuttaa lehdessä että niiltä varastetaan koko ajan ja kusipäiden maailman ennätys katteet pienenee promillen verran. Itestä ei oo varastamaan ja liian pieni kylä eli sana leviäis päivässä joka paikkaan, mutta jos näkisin jonkun varastavan niin en enää nykyisenä vuonna ajattelis asiasta yhtään mitään. Siitä huolimatta että nistit, mannet tai matut ei oo mun kavereita ja luultavasti tekee noi varkaudet tai ehkä jotkut uudetkin ryhmät alkanu tekee, en tiedä. Sen verran kusipäiset hinnan korotukset tuli tässä 20-luvulla eli vitulliset voitto marginaalit samalla kun kaikilta muilta kurjistetaan.
>>26194 Kuka tahansa voi luoda rahaa. Se on aivan yksinkertainen ja luonnollinen prosessi. Tuommoisen yhteisön koko on väistämättä pieni, koska yksi vuoto kutsuu verottajan myös kryptoilla. Siksi toimitaan keskinäisellä luottamuksella. Mutta tässä sulle malli. Jos näet tuollaisen luonnossa, se on ihan rahaa. Sillä ei ole keskuspankkitukea, mutta sillä on N. Nyymisen tuki ja vakuus. Tuo on sellaista rahaa, jota köyhä voi luoda. Sen arvo määrittyy kyseisen köyhän maineen mukaan. Köyhillä ei ole oikein varaa muuhun. Miten valuutta laskettaisiin mielestäsi liikkeelle kryptoilla? Jonkun pitäisi ostaa köyhiltä niiden talouden verran. Mitä ostat?
>>26200 No vähän sama idea joo, mutta vaihtotalous törmää äkkiä ongelmiin ja raha on syntynyt useita kertoja itsenäisesti tehostamaan sitä. Käytännössä yhteisö tarvitsee rahan toimiakseen tehokkaasti ja mahdollistaakseen eri ihmisten erikoistumisen eri asioihin, joskin kommunistinen yhteisö voi toimia johonkin mittakaavaan asti, jos yksilöt sen vaan mahdollistavat. Isommassa mittakaavassa kommunistinen lähestymistapa lakkaa kuitenkin toimimasta. >>26202 Toki. Suurin osa kryptoista ei vaan ole oikeudenmukaisia. Hyvin monessa on esimainattuja kolikoita ja ne on perustettu ensisijaisena tarkoituksenaan rikastuttaa perustajansa. Bitcoin on todella hyvin mietitty ja yleensä jonkun parametrin muuttaminen johonkin suuntaan tekee siitä huonomman monessa muussa suhteessa, eikä nämä kilpailijat yleensä ole hyviä vaihtoehtoja. Monero voisi olla yksi hyvä vaihtoehto, mutta mielestäni bitcoin sopii tähän tarkoitukseen siltikin paremmin, koska on suositumpi ja sillä on isompi markkinaosuus. Tämä näkemys ei ole riippuvainen pienistä omistuksistani, koska tämä teoreettinen tilanne, ei tule nostamaan tuota kurssia hitonkaan vertaa. En edes omista niin paljoa, että sillä juuri olisi mitään merkitystä edes. Myönnän että pidän tästä lainauksesta ja olen sen esittänyt aikaisemminkin. Blockstreamin toimitusjohtaja Adam Back, jonka Satoshi Nakamoto mainitsi Bitcoin paperin julkaisussaan, sanoi näin bitcoinin kompromisseista haastattelussa 2021: >There’s something unusual about Bitcoin. >So, in 2013 I spent about 4 months of my spare time trying to find any way to appreciably improve Bitcoin, you know, across scalability, decentralization, privacy, fungibility, making it easier for people to mine on small devices... a bunch of metrics that I considered to be metrics of improvement. And so I looked at lots of different changing parameters, changing design, changing network, changing cryptography, and, you know, I came up with lots of different ideas — some of which have been proposed by other people since. >But, basically to my surprise, it seemed that almost anything you did that arguably improved it in one way, made it worse in multiple other ways. It made it more complicated, used more bandwidth, made some other aspect of the system objectively worse. >And so I came to think about it that Bitcoin kind of exists in a narrow pocket of design space. You know, the design space of all possible designs is an enormous search space, right, and counterintuitively it seems you can’t significantly improve it. >And bear in mind I come from a background where I have a PhD in distributed systems, and spent most of my career working on large scale internet systems for startups and big companies and security protocols, and that sort of thing, so I feel like I have a reasonable chance — if anybody does — of incrementally improving something of this nature. And basically I gave it a shot and concluded, ‘Wow there is literally, basically nothing. Literally everything you do makes it worse.’ Which was not what I was expecting.
Sit mitä noihin leikkauksiin köyhiltä tai työttömäksi jääviltä tulee niin ongelmana ei oo se että leikattiin vaan ettei kukaan osaa kertoa mitään mitä sillä saavutettiin. Mitkä oli ne 100 000 uutta työpaikkaa mitkä syntyi kun tuet laski 50e/kk, suojaosa poistettiin eli osa-aikatöitä ei kannata enää tehdä, tai kun ansiosidonnainen porrastettiin eli kestää nykyään 2kk ajan ja sitten aletaan kattoa tarviiko alkaa myydä jotain ja muuttaa vuokralle kerrostaloon. Nää on oikeesti laskenu jossain teoreettisella paperilla ton homman niin että jos elettäs vielä jotain 2000-luvun alkua 2% työttömyydellä ja töihin vaan kävellään, niin joku säälittävä leikkaus tukiin tai ansiosidonnaisen lyhentäminen tarkoittaa että ihmiset lakkaa makaamasta ja sitten talous piristyy miljardeilla kun ihmiset menee töihin ja kuluttaa. Tolla ei vaan oo mitään tekemistä tän nykyisen haista vittu yhteiskunnan ja tilanteen kanssa missä kaikki mitä lähtee irti on myyty ulkomaalaisille omistajille ja oikein mihinkään järkevään ei ole investoitu 20 vuoteen. Ansiosidonnaisen porrastamista en sinällään vastusta eli se on ollu joskus jopa 500 päivää ja sitä ennen 300-400 päivää ja toi on aika monta päivää jolloin voi vaan maata selällään mutta toi porrastus sais olla vähemmän jyrkkä. Nykyinen 80% 2kk jälkeen on sama mitä saa kelasta muutenkin tosin ainoa etu on että ei tarvii lähetellä tiliotteita eli on se silti parempi kuin joutua vaan tuille. Joka tapauksessa se persu tai kokoomuslainen joka on laskenu noita "nää leikkaukset vaikuttas tällei" on ollu joko täysin vieraantunut oikeasta elämästä tai kusettamassa liskojen kanssa että pääsee vittuilemaan työttömäksi jääville. Ei oikein jää välivaihtoehtoja kun ei ole sellaista vaihtoehtoa missä joku täysjärkinen kuvitteli että noi toimet luo 100 000 työpaikkaa.
>>26205 No tuo raha on silloin käytännössä pelkästään symboolinen ja kyse on sosiaalisesta luotosta, joka on kokeiltu historiassa ja sekin voi toimia yhteisössä tiettyyn rajaan asti, mutta ei loputtomiin. Tämä upotteen video on ihan katsomisen arvoinen, siinä käsitellään miten tämä nykyjärjestelmä on syntynyt ihan sieltä vaihtotaloudesta lähtien ja mikä tässä järjestelmässä on ongelmana.
Ainoo täysjärkisen suuntainen puuhailu mitä ne nyt tekee on toi työmarkkinatuen ja myöhemmin asumistuen yhdistäminen yhdeksi yleistueksi joka sitten luultavasti vastais summaa mikä voitais vaan maksaa perustulona jos joku hallitus myöhemmin niin päättää. Tiedän ettei perustulo oo ton yleistuen tavoite mutta sille tulee pohjaa tossa.
>>26208 Silti jää edelleen se mielenkiintoinen kysymys valuutan liikkeellelaskusta. Jotenkin tuo on käynnistettävä.
>>26207>mitä sillä saavutettiin. Mitkä oli ne 100 000 uutta työpaikkaa mitkä syntyi Unohtuukohan sulta tässä nyt, että Suomi tarvitsee nykyisin noin 44.5 mrd velkaa vuodessa? 31 mrd menee velan kiertoon ja 13.5 ihan uudeksi nettolainaksi. Jos kaikki 300 000 työtöntä työllistettäisiin, velkaantuminen ei silti loppuisi. Siitä on kyse. Kulutetaan ja tuetaan edelleen yli varojen. Kokoluokkavertailu: Budjetti 2026 on vain 90 mrd. Ei tasapainotu millään näistä lillukanvarsista, joista tässäkin puhuminen vain lisää savuverhoa todellisten ongelmien näkemisen esteeksi.
>>26208>tuo raha on silloin käytännössä pelkästään symboolinen Sitä voi vaihtaa muiden kanssa, sitä vastaan saa muilta saman systeemin sisällä jotain vastinetta, vaikka leivän tms. ja ennenkaikkea sillä saa pestyä 10 m2 ikkunoita. Sillä on muuten jopa lainamarkkina-arvo. Jätetään kotitehtäväksi miten sillä tehdään korkotuottoa. Ei tuo ole mitenkään pelkästään symbolinen paperi vaan ihan rahan määritelmän täyttävä lipuke. Se on todellakin aitoa rahaa. Ei euroja, ei kryptoja, ei kultaa mutta rahaa yhtä kaikki.
>>26211 Ei voi mitään. Jos suomella olisi ollut norjan öljyvarat niin suomi ois myyny tai siis antanu ne jo ilmaiseksi 2000-luvulta tullessa jotta joku ulkomaalainen voi vetää hillot niistä. Toistetaan tuota samaa jokaisen luonnonvaran, kaiken infran ja muiden tuottavien yritysten kohdalla tarpeeksi ja paikataan sitten velalla hyvinvointivaltio teatteria investoimatta mihinkään järkevään. Tätä on toistettu johdonmukaisesti joku 20 vuotta ainakin niin sillon on tosiaan aivan sama miten paljon yrittää lammasta verottaa lisää tai leikata työttömältä. Koko homman idea on ilmeisesti se että kun koko maa on jo myyty ulkomaalaisten haltuun, niin kaikista normaaleista ihmisistä tehdään persaukisia mutta poliittinen eliitti saa sitten paikallisesti pyörittää täällä niitä ulkomaisten tytäryhtiöitä palkkioksi työstään. Jos ratkaisuja yrittää etsiä mistään muusta kuin tahallisesta pahuudesta niin päätyy vääriin johtopäätöksiin. Tämän onnistumista edistää tietysti väestöpohjan paskominen eli ahkeroitu oikeen kunnolla ettei uusia (keskiluokkaisia) suomalaisia enää synny haastamaan paikallista eliittiä ja niiden ketkä sattui syntymään elämästä yritetään tehdä jo koulussa helvettiä eri keinoin, vaikka se vaatiikin duunia tasapäistää ja tasa-arvoistaa esim älykkyyttä ja kauneutta pois kun ne sattuu olemaan geeneissä isoilta osin. Muuaalta tuotu korvaava väestö massa ei luonnollisesti tule paikallista eliittiä haastamaan tai järjestäytymään tarpeeksi siitä että siitä ois siihen. Käyvät mitä luultavammin toistensa kimppuun samalla kun rasistiset ja ilkeät suomalaiset on jo väistyneet kuvasta.
>>26212>Tuo on sellaista rahaa, jota köyhä voi luoda. Sen arvo määrittyy kyseisen köyhän maineen mukaan. Jos sitä voi luoda rajattomasti, niin järjestelmää pystyy hyväksikäyttämään ja se on käytännössä arvotonta ja merkityksetön. Jos köyhä vastaa siitä maineellaan, niin kyse on pohjimmiltaan sosiaalisesta luotosta, eikä tuolla rahalla ole tuossa vaihdossa kun symboolinen merkitys. Jos köyhä tekee rahaa tarpeensa mukaan rehellisesti, niin se ei poikkea mitenkään siitä, että vastaisi suoraan maineellaan. Tämä on vaan kommunismia lisävaiheilla ja symboolisella rahalla. Se on täysin arvoton ja merkityksetön. Sitä voi toki vaihdella, mutta sillä ei ole mitään funktiota eikä virkaa, johtuen siitä miten tämä sinun rahamallisi on suunniteltu toimivaksi. Ja se ei todellakaan ole kryptoa parempi järjestelmä. Voit vapaasti koettaa tuota järjestelmää, mutta se on tuomittu epäonnistumaan monilla eri tavoilla. Se toimii yhtä kauan ja hyvin kun kommunismi toimii, jos ihmiset ovat oikeita.
>>26214>Jos köyhä vastaa siitä maineellaan, niin kyse on pohjimmiltaan sosiaalisesta luotosta, eikä tuolla rahalla ole tuossa vaihdossa kun symboolinen merkitys. Köyhän maineella on vain symbolinen merkitys? Onpas tämä nyt varsin epäkunnioittavasti sanottu. Sanomasi sisältää arvomaailmasi, joka näköjään vuotaa riveille ilman että tunnet mitään tuskaa. Häpeäisit!
>>26216 Trollailetko? Sillä rahalla on tuossa yhtälössä vaan symboolinen merkitys, johtuen siitä miten olet rahajärjestelmäsi suunnitellut toimivaksi. Taitaa vaan suututaa kun on oma kauppamaine mennyt aikaa sitten, niin pitää nyt kiukutella laudalla sitten copetukseksi. Jos et trollaile, niin kannattaa opetella suomea. Missään en sanonut, että köyhän maineella on vaan symboolinen merkitys. Luultavasti trollailet kyllä jo.
>>26218 Et edelleenkään näe mitä kirjoitat, etkä ymmärrä mitä sanomasi merkitsee? Himosi mammonan perään lie tehnyt sinut sokeaksi.
>>26219 Tuo on lähes oppikirja olkiukkoargumentti. Muutat sanomani sellaiseen muotoon, mitä vastaan sinun on sitten helpompi hyökätä. Ainoa ongelma siinä on, etten koskaan ilmaissut lähellekään, mitä väität minun ilmaisseeni, mutta tiedät sen ihan hyvin itsekin. Et voi oikeasti olla noin vajaa.
>>26220 Olen varakas, mutta pidän silti köyhiä sen verran arvossa, että heillä on maine, johon on mahdollista nojata. Sinä kirjaimellisesti kiellät tämän. Ei tuossa ole mitään olkiukkoa. Lue kirjoituksesi:>Jos köyhä vastaa siitä maineellaan, niin kyse on pohjimmiltaan sosiaalisesta luotosta, eikä tuolla rahalla ole tuossa vaihdossa kun symboolinen merkitys. Sanot suoraan, ettei köyhään voi luottaa. Ei sitä tuon suoremmin itse asiassa taida voida edes sanoa, käyttäen rahaa ja työarvoa esimerkkinä. Ei tämä sanomasi katoa vaikka miten koetat kiertää.
>>26221 Sillä rahalla on tuossa yhtälössä vain symboolinen merkitys ja sen vaihtaminen pelkkä merkityksetön performanssi, koska sitä voi painaa rajattomasti. Köyhä voi vastata maineellaan ilman tuon rahan olemassaoloakin. Olet vain kykenemätön ymmärtämään mitä siinä ilmaistaan tuossa yhteydessä. Vaatii aika kusipäistä tulkintaa, että ajattelee tuossa jotenkin kyseenalaistettavan köyhän luotettavuuden. Luulen silti, että laitoit vaan trollausvaiheen silmään, että ehkä vaan tajusit itsekin jo miten vammanen olet.
>>26223 Kun ikkunan pesee, se puhdistuu ihan reaalisesti eikä vain symbolisesti. Yhteisö tuntee pakosta jäsenensä, joten maine on olemassa muutenkin kuin vain symboliarvona. Teet tästä perusteettomasti teoreettisen kysymyksen, ottaen huomioon esimerkkiyhteisön fyysiset rajoitukset. Ja samalla kyllä paljastat ajatuksesi köyhistä ainakin omissa silmissäni. Ja maineen, sen voi muuten menettää vain kerran.
>>26226 Yhteisö tuntee jäsenensä ja maine ratkaisee, niin silloin kyse on sosiaalisesta luotosta. Maine ei ole symboolinen vaan rahan vaihtaminen. Sillä vaihtamisella ei ole tuossa mitään lisäarvoa ja se on pelkkä symboolinen ele. Koko yhtälö toimisi paremmin ilman rahan olemassaoloa, jos luottamus kuitenkin pohjimmiltaan ratkaisee. Tuo sinun rakentamasi rahamalli on niin pahasti rikki, että se on täysin merkityksetön. Tämän takia en tykkää toimia ihmisten kanssa, kun ne alkavat keksiä kaikkea olemattomia ja sitten uskovat omiin harhoihinsa. Tuollainen on oikeassakin maailmassa yllättävän yleistä. Ihmiset ovat harhaisia hulluja. Keksit tuollaisen olkiukkotulkinnan ja nyt toistelet sitä vakuutellen itseäsi ja se kasvaa sisälläsi harhaiseksi totuudeksi mihin uskot ja sen jälkeen arvioit minua siltä pohjalta. Tällaisten ihmisten kanssa pitäisi jotenkin pystyä sitten tekemään yhteistyötä.
>>26227 Minä kyllä tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta selvästi osa on niin vakuuttunut itsestään, että kehittää nuo harhansa. Eipä tämä tästä sen kummallisemmaksi tule. Sinun mielestäsi sosiaalinen luotto tai asema ei puhdista ikkunoita, mutta minun mielestäni lupaus niiden pesemisestä tuottaa tuloksen erittäin usein. En tiedä miksi isket tämän totuuden ohi, mutta kuten sanoin, ei se tästä sen kummallisemmaksi tule. Olen kuitenkin vakuuttunut, että köyhillä ei ole varaa kuin siihen, mitä sinä sanot sosiaaliseksi luotoksi ja minä vaikkapa sitten vaihdantataloudeksi. Bitcoineja he eivät käsiinsä pysty hankkimaan.
tukia ei suinkaan pienennetty, ne vain uudelleenkohdistettiin. säästöä valtiolle siis ei syntynyt vaikka tiettyä porukkaa saattaa moinen temppu hymyilyttääkin